Paavo Väyrynen: Yhteinen työmme jatkuu

Eroamiseni Tähtiliikkeen jäsenyydestä käynnisti uuden vaiheen yhteisessä työssämme Suomen politiikan uudistamiseksi ja sen suunnan muuttamiseksi.

Useimmat Tähtiliikkeen kannatusjäsenet ja muut kannattajat ovat olleet mukana yhteisellä taipaleellamme alusta alkaen.

Aluksi keräsimme kesästä 2015 alkaen allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.

Helmikuussa 2016 alkoi kannattajakorttien kerääminen Kansalaispuolueen saamiseksi puoluerekisteriin.  

Syksyllä 2017 keräsimme kannattajakortteja saadaksemme ehdokkaamme mukaan vuoden 2018 presidentinvaaleihin.

Kävimme upeat presidentinvaalit, joissa kykenimme voittamaan kahden suuren puolueen, SDP:n ja Keskustan, ehdokkaat.

Sen jälkeen, kun Kansalaispuolue oli kaapattu, jouduimme perustamaan uuden puolueen, Seitsemän tähden liikkeen, voidaksemme osallistua eduskunta- ja eurovaaleihin. Kannattajakorttien kerääminen sen saamiseksi puoluerekisteriin oli kova urakka, mutta siitäkin selviydyimme.

Kävimme kaksi upeaa vaalitaistelua saadaksemme edustajiamme eduskuntaan ja Euroopan parlamenttiin. 

Kuten 27.5. julkaisemassani blogissa totesin, näihin kaksiin vaaleihin päättyi yksi kausi ja niiden jälkeen alkoi toinen. Kun emme saaneet muutetuksi Suomen politiikan suuntaa parlamentaarista tietä käyttäen, meidän on pyrittävä siihen seuraavien presidentinvaalien kautta.

Tähän liittyvät eiliset uutiset. Tähtiliike järjestäytyi uudelleen. Jättäydyin sivuun ja Seppo Hauta-aho johtaa nyt puoluetta.

Tarkoituksena on, että lähivuosina liikkeen yhteinen työ suuntautuu valmistautumiseen vuoden 2024 presidentinvaaleihin, joita varten kokoamme laajaa kansanliikettä. Siihen voi liittyä Pohjantähti-lehden kautta.

Vuoden 2023 eduskuntavaalien lähestyessä Tähtiliikkeen tarkoituksena on ryhtyä valmistautumaan myös niihin. Nämä kaksi vaalitaistelua nivoutuvat toisiinsa ja tukevat toinen toistaan.

Yhteiset arvomme ja tavoitteemme ovat ne samat, jotka kirjasimme Kansalaispuolueen ja myöhemmin Tähtiliikkeen sääntöihin ja ohjelmiin.

Yhteinen työmme niiden toteuttamiseksi jatkuu.

 

Paavo Väyrynen: Tulevaisuutta rakentamaan

Nyt kun eroni Seitsemän tähden liikkeen jäsenyydestä on astunut voimaan, olen jälleen puoluepoliittisesti sitoutumaton.  

Monille on syntynyt se virheellinen mielikuva, että olisin ollut mukana politiikassa koko ikäni, eikä elämääni olisi juuri mitään muuta mahtunutkaan.

Toisin kuin monet ikätoverini, en tullut mukaan politiikkaan kotini vaikutuksesta ja puolueen nuorisojärjestön kautta. Lapsuuteeni ja nuoruuteni vietin ennen muuta nuorisoseuratoiminnan parissa.

Opiskeluvuosina käytin vapaa-aikani osakuntatoimintaan. Keskustapuolueen opiskelijajärjestöön liityin vasta kolmantena opiskeluvuotenani. Olin silloin ehtinyt jo aikuisikään ja perustanut perheen.

Tultuani kansanedustajaksi vuoden 1970 vaaleissa olin pitkään pelkkä ammattipoliitikko. Kansanedustajan tehtävän ohella toimin pääministerin sihteerinä ja valtioneuvoston jäsenenä.

Keskustan jouduttua vuonna 1987 oppositioon jatkoin kansanedustajan työn ohella yliopisto-opintojani ja suoritin valtiotieteen tohtorin tutkinnon. Euroopan parlamentin jäseneksi tultuani täydensin opintojani ja hakeuduin kansainvälisten suhteiden dosentiksi Lapin yliopistoon.

Euroopan parlamentin jäsenenä perustin vuonna 1998 puoluepoliittisesti sitoutumattoman Pohjantähti-kansanopiston, jonka toiminnassa olen ollut keskeisellä tavalla mukana.

Opistohankkeeseen liittyneen kiinteistökaupan myötä - ostettuamme Kemin kaupungin entisen vanhainkodin - jouduimme Vuokon kanssa mukaan monenlaiseen yritystoimintaan. Nykyään meillä on yli viisikymmentä työntekijää, suurin osa heistä lastensuojelu- ja mielenterveystyössä.

Kansanopisto- ja yritystoiminnassa olen ollut mukana myös niinä vuosina, joina olen työskennellyt valtioneuvoston jäsenenä.

Nyt kun minulla ei ole valtiollisia tehtäviä, voin omistaa enemmän aikaa yritystoiminnan ja kansanopistotyön kehittämiseen. Tässä suhteessa tilanne on samankaltainen kuin vuosina 2011-2014.

Vaikka olen jättänyt puoluepolitiikan, yhteiskunnallinen toimintani jatkuu.

Presidenttiehdokkuuteni otan vakavasti. Nyt sitä on mahdollisuus kunnollisesti pohjustaa.

Perustelin ehdokkuuttani 3.5. julkaisemassani blogissa: ”Kun Suomen politiikan suunnan muuttaminen ei onnistu eduskuntavaalien ja parlamentaarisen järjestelmän avulla, siihen on pyrittävä presidentinvaalien kautta”.

Kokemukset muista maista osoittavat, että suorat presidentinvaalit tarjoavat tähän hyvät mahdollisuudet.

Omasta kokemuksestani tiedän, että pelkällä ehdokkuudella voi olla suuri merkitys, kuten erityisesti vuosien 1988, 2012 ja 2018 vaalit osoittivat. Vuoden 1994 vaaleissa valituksi tuleminenkin oli todellinen mahdollisuus.

Ennen vuotta 2024 ehtii paljon tapahtua. Ehdokkuuteni edellytyksenä tietysti on, että terveyteni ja työkykyni säilyvät hyvinä.

 

Paavo Väyrynen: Yksi kausi päättyi, toinen alkaa

Eurovaalien tulos oli odotettu. Keskusta menetti ja Vihreät voitti yhden paikan.

Eduskuntavaalien tuloksen jälkeen äänestäjät eivät uskoneet Tähtiliikkeen mahdollisuuksiin saada edustaja Euroopan parlamenttiin. Voitimme kuitenkin muut eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet.

Eurovaaleihin päättyi neljä vuotta sitten käynnistynyt yritykseni muuttaa Suomen politiikan suuntaa parlamentaarisen järjestelmän kautta.  

                                                                 x  x  x

Kun Juha Sipilän johtama hallitus oli kesällä 2015 muodostettu, oli entistä selvemmin nähtävissä, että edustuksellinen demokratia ei Suomessa toimi. On useita sellaisia kansakunnan tulevaisuuteen ratkaisevasti vaikuttavia asioita, joista eduskunnassa ei edes keskusteltu.

Edellisellä vaalikaudella oppositiossa olleiden Keskustan ja Perussuomalaisten poliittiset linjat olivat lähentyneet toisiaan. Ne olisivat voineet toteuttaa yhteisiä tavoitteitaan hallituksessa, jos mukaan olisi niiden lisäksi tullut SDP. Tätä toivoi Keskustan eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen enemmistö.

Juha Sipilä halusi kuitenkin muodostaa hallituksen Kokoomuksen kanssa ja ottaa omaan ministeriryhmäänsä vain sen politiikkaa myötäileviä liberaaleja. Oli nähtävissä, että hallituksen poliittinen linja olisi kaukana perinteisestä alkiolaisesta keskustalaisuudesta. Kommentoin tuoreeltaan: Juha Sipilällä on vääränlainen joukkue ja huonot neuvonantajat.

Keväällä ja kesällä 2015 polttava kysymys oli Suomen jäsenyys euroalueessa. Se oli ajanut Suomen kansantalouden leikkaus- ja velkakierteeseen. Näköpiirissä oli euroalueen ja koko EU:n kehittyminen velkaunioniksi ja liittovaltioksi. Vaalitaistelussa Keskustalla oli ollut EU- ja eurokriittinen linja.

Vaalien jälkeen Suomen jäsenyydestä euroalueessa ei haluttu edes keskustella. Keskustan johdolla ryhdyttiin toteuttamaan sisäistä devalvaatiota valtion menoja ja palkkoja leikkaamalla. Julkisen talouden leikkaukset iskivät kipeästi pienituloisiin ja vähävaraisiin ihmisiin. Jopa sosiaalista perusturvaa ryhdyttiin leikkaamaan.

Heti hallituksen muodostamisen jälkeen kävi ilmi, että Keskusta rikkoi vaalilupauksensa ja jatkoi edellisen hallituksen käynnistämää metropolipolitiikkaa, jolla tuettiin työpaikkojen ja väestön keskittymistä pääkaupunkiseudulle ja muihin suuriin kaupunkeihin. Keskittämispolitikkaa ryhdyttiin toteuttamaan myös maakuntien sisällä.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ryhdyttiin etenemään kohti sotilaallista liittoutumista pyrkimällä kehittämään Euroopan unioni sotilasliitoksi ja toteuttamalla mittavia sotaharjoituksia Naton ja johtavien Nato-maiden kanssa.   

Maahanmuuttopolitiikka oli holtitonta. Keväällä ja alkukesällä 2015 hallitus ei tarttunut ehdotuksiini, että Eurooppaan käynnistynyt maahanmuutto pysäytettäisiin unionin ulkopuolelle. Syksyllä 2015 se torjui ehdotukseni rajatarkastusten palauttamiseksi länsirajalle, ja Ruotsista Suomeen pyrkineiden turvapaikanhakijoiden käännyttämiseksi rajalta. Suomeen päästettiin yli 30 000 turvapaikanhakijaa, joista tiedettiin, että valtaosa ei tule sitä saamaan.

                                                                 x  x  x

Aloitin työni Suomen politiikan suunnan muuttamiseksi heinäkuussa 2015, jolloin tein kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Pyrin siihen, että eduskunta joutuisi edes keskustelemaan tästä Suomen taloutta kurjistavasta ja itsenäisyyttämme kaventavasta jäsenyydestä.

Keskustan johto esteli puolueväkeä allekirjoittamasta kansalaisaloitetta. Tästä huolimatta se sai seuraavaan kevääseen mennessä tuekseen yli 53 000 allekirjoitusta. Syksyllä 2016 aloite haudattiin pääministeri Sipilän vaatimuksesta eduskunnan Perustuslakivaliokuntaan.

Syksyllä yritin vaikuttaa Sipilän hallituksen politiikkaan Keskustan puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan kautta. Mielipiteilleni ei annettu mitään arvoa. Puolueessa valtaan nousseet liberaalit olivat päättäneet hoitaa asiat omalla tavallaan. Marraskuussa 2015 katkesi yhteys puheenjohtaja Sipilään kokonaan.

Tammikuun lopulla 2016 ilmoitin, että jättäydyn sivuun Keskustan puolue-elinten työskentelystä. Kun tämäkään ei herättänyt vastakaikua puolueen johdon piirissä, päätin perustaa uuden puolueen, Kansalaispuolueen, ajamaan niitä alkiolaisen keskustapolitiikan tavoitteita, joita en pystynyt enää Keskustan kautta edistämään. 

Mukaan tuli innostunut joukko sekä sitoutumattomia ja eri puolueisiin lukeutuneita suomalaisia. Vuoden 2018 presidentinvaaleihin lähdimme kansanliikkeen puitteissa, ja menestyimme erinomaisesti. Vaalituloksen perusteella näköpiirissä oli mahdollisuus saada useita kansanedustajia seuraavaan eduskuntaan ja ainakin yksi edustaja Euroopan parlamenttiin.

Valitettavasti Kansalaispuolue kaapattiin ja tuhottiin. Kaappaukseen liittynyt kielteinen julkisuus vaikeutti vakavasti toimintaamme.

Voidaksemme osallistua eduskunta- ja eurovaaleihin jouduimme perustamaan uuden puolueen, Seitsemän tähden liikkeen, ja keräämään kannattajakortit sen saamiseksi puoluerekisteriin. Kun korttien kerääminen viivästyi joulukuulle saakka, muille eduskuntapuolueille avautui mahdollisuus pelata meidät ulos Yleisradion järjestämistä eduskuntapuolueiden vaalikeskusteluista ja muista vaaliohjelmista.

Ilman vähäisintäkään TV-julkisuutta meillä ei ollut mahdollisuutta menestyä, vaikka meillä oli 175 erinomaista ehdokasta.

Ja kun emme saaneet edustajiamme eduskuntaan, meiltä puuttui uskottavuus saada edustajaamme myöskään Euroopan parlamenttiin.

Parlamentaarisen vaikuttamisen väylät ovat tulleet meiltä ainakin toistaiseksi suljetuiksi.

Eurovaaleihin päättyneen kauden tapahtumiin voi perehtyä tarkemmin lukemalla teokseni Eihän tässä näin pitänyt käydä, Kukahan nämäkin sotkut selvittää? ja Terve Suomi. Ne ovat luettavissa ilmaiseksi kotisivuni sähkökirja-arkistosta.

                                                                 x  x  x

Pian eduskuntavaalien jälkeen (Muutokseen on nyt pyrittävä presidentinvaalien kautta 3.5.) ilmoitin, että aion asettua ehdolle vuoden 2024 presidentinvaaleihin. Toukokuun puolivälissä Tähtiliike asetti minut presidenttiehdokkaakseen ja perusti kansanliikkeen sitä tukemaan.

Perustelin tätä ratkaisua blogissani 14.5.:  Mahdollisuuksien taidetta

”Eduskuntavaalien tulos osoitti, että edustuksellisen demokratian kriisi on vielä syvempi kuin olimme uskoneet. Tähtiliikkeen tavoittelema muutos jäi toteutumatta. Vaalitulos ja näköpiirissä oleva hallitusratkaisu vievät kehitystä monelta osin päinvastaiseen suuntaan.

Nyt Tähtiliike keskittää ponnistuksensa Suomen poliittisen järjestelmän uudistamiseen ja Suomen suunnan muuttamiseen ensi sijassa presidentinvaalien kautta. Niiden yhteydessä Suomen poliittisen elämän vaihtoehdot pelkistyvät ja selkiytyvät. Tällä on toivottavasti tervehdyttävä vaikutus myös parlamentaarisen järjestelmän toimintaan.”

Ilmoitin samassa yhteydessä, että eurovaalien jälkeen keskityn presidenttiehdokkuuteen ja luovun tästä syystä Tähtiliikkeen puheenjohtajuudesta ja myös sen jäsenyydestä. Tähtiliikkeen tulevasta toiminnasta lupasimme kertoa 27.5., jolloin puoluehallituksen oli määrä järjestäytyä uudelleen.

Aikataulu on nyt muuttunut, ja Tähtiliikkeen tulevasta toiminnasta kerrotaan hieman tuonnempana. 

On tarkkaan pohdittava, millä tavalla käynnistämme sen uuden kauden, joka on nyt alkamassa.

Puheenjohtaja Paavo Väyrynen: Omaishoitajasta ”omaedustajaksi”

Eurovaalien kampanjointi ja sen saama julkisuus antavat väärän kuvan siitä, kuinka äänestäjät voivat vaikuttaa Euroopan unionin päätöksentekoon ja sitä kautta myös Suomen tulevaisuuteen.

Esillä ovat olleet ennen muuta eduskuntapuolueiden puheenjohtajat, jotka ovat esitelleet omien puolueidensa eurovaaliohjelmia.

Puolueet ovat kuitenkin sisäisesti jakautuneita myös Eurooppa-politiikan suurissa linjakysymyksissä, eikä niiden johto pysty ohjaamaan Euroopan parlamenttiin valittujen toimintaa.

Voimakkain on ollut Keskustan sisäinen kahtiajako. Puolueen kannattajakunnan enemmistö vastusti Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Tämä kahtiajako on säilynyt siten, että puolueen euroedustajista vain osa on kannattanut syvenevää yhdentymistä, kun taas osa on puolustanut parlamentin päätöksenteossa tiukasti Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta.

Viime vaaleissa Keskustasta valittiin Euroopan parlamenttiin kolme edustajaa: Anneli Jäätteenmäki, Olli Rehn ja Paavo Väyrynen. Federalisteilla oli valtuuskunnassa enemmistö.

Rehnin siirryttyä Juha Sipilän hallituksen elinkeinoministeriksi valtuuskunnan voimasuhteet muuttuivat, kun hänen tilalleen tuli Hannu Takkula. Hannu vastusti aikanaan Suomen EU-jäsenyyttä ja puolusti myös Euroopan parlamentissa Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta. 

Keskustan johto on eri vaiheissa pyrkinyt ohjeistamaan puolueen edustajia Euroopan parlamentissa. Olemme Sirkka-Liisa Anttilan, Timo Järvilahden, Hannu Takkulan ja Kyösti Virrankosken kanssa kuitenkin olleet itsepäisiä ja noudattaneet omien kannattajiemme tahtoa.

Nyt Keskustan sisäinen kahtiajako on väistynyt. Kaikki kärkiehdokkaat ovat kansanedustajina ja Euroopan parlamentin jäseninä noudattaneet puolueen federalistista ohjelmaa ja linjaa. Sitä sopii verrata Tähtiliikkeen ohjelmaan.

Eurooppa-politiikan suuressa linjakysymyksessä muiden suurten puolueiden Kokoomuksen ja SDP:n euroedustajat ovat olleet puolueensa linjoilla ja kuuluneet parlamentin federalistiseen enemmistöön. Muissa asioissa rivit ovat kuitenkin rakoilleet. Esimerkiksi Sirpa Pietikäinen on usein poikennut voimakkaastikin Kokoomuksen linjanvedoista.

Äskettäin julkaistussa eurovaalien kannatusgallupissa noin puolet vastaajista oli haluton kertomaan, mitä puoluetta he aikovat äänestää. Tämä viittaa siihen, että suuri osa äänestäjistä näkee eurovaalit enemmän henkilövaalina kuin puoluevaalina.  

Eurovaaleissa oma kannatukseni on aina perustunut laajaan äänestäjien tukeen yli puoluerajojen. Olen ollut Euroopan parlamentissa korostetusti kannattajieni ”omaedustaja”. Olen tuonut selkeästi esiin oman linjani ja sitä johdonmukaisesti noudattanut.

Olen edustanut kannattajiani Euroopan parlamentissa yli kuudentoista vuoden ajan. Viimeinen kauteni päättyi viime kesäkuussa. Mielelläni lähtisin tätä työtä jatkamaan.

Tämä on käynyt mahdolliseksi sen vuoksi, että Vuokon kantasoluhoidot ovat onnistuneet ja hän on kuntoutumassa. Kun Euroopan parlamentin työ ensi heinäkuun alussa käynnistyy, voin osallistua täysipainoisesti sen työhön.

Tänään vaalityöni päättyy Helsingin Narinkkatorille, Tikkurilaan ja Myyrmäkeen ( http://seitsemäntähdenliike.fi/ajankohtaista/ ). Sitten jäädään odottamaan sunnuntai-illan jännitysnäytelmää.

 

Puheenjohtaja Paavo Väyrynen: Uhkarohkea missio, tyhmänrohkea isäntä

Kirjoitin aamulla blogin ”Rohkea vieras, tyhmänrohkea isäntä”.

Olin huolimaton kääntäessäni suomeksi ”Bold Quest” -sotaharjoituksen nimen. Aamullisen blogini kommenteista löytyy oikea käännös, joka voisi olla vaikka rohkea tai uhkarohkea ”missio”. Sana ”bold” on suomeksi rohkea, uhkarohkea tai jopa röyhkeä.

Julkaisen alla blogini korjattuna uudelleen. Lisään siihen linkin, jonka kautta löytyvät ne rajaukset, jotka Ruotsin valtiopäivät on oman maansa isäntämaasopimukseen tehnyt. Tätäkin aamuisen blogini kommenteissa kaivattiin.

Tässä korjattu versio:

Lauantaina kohtasin Rovaniemellä vieraitten valtojen asepukuisia sotilaita, jotka ilmeisesti osallistuivat ”Bold Quest” -sotaharjoitukseen. Nimi kääntynee suomeksi sanoina ”rohkea missio”.

Jos harjoitus on järjestetty Suomen aloitteesta ja kutsusta, sitä toteuttaa rohkea vieras. Muussa tapauksessa kysymyksessä voisi olla ”röyhkeä vieras”.

Joka tapauksessa harjoitusta isännöi Suomi, joka on solminut isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Suomen osalta on kysyttävä, onko laajamittainen sotaharjoitusten järjestäminen Naton ja Nato-maiden kanssa tyhmänrohkeaa toimintaa.

Sotaharjoituksia perustellaan sillä, että on tarpeen harjoitella sotilaallisen avun vastaanottamista siltä varalta, että Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Harjoituksissa on kuitenkin vaikea erottaa toisistaan puolustuksellista ja hyökkäyksellistä toimintaa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on usein korostanut, että sotilaallinen liittoutumattomuus on Suomelle paras turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Hän on todennut, että menettäisimme liittoutumattomuuden edun, jos Venäjä alkaisi pitää Suomea samanlaisena turvallisuusuhkana kuin Natoa.

Lapissa järjestettiin taannoin ilmasotaharjoitus, johon osallistui sata hävittäjää eri maista. Kysyin eduskunnassa järjestetyssä paneelikeskustelussa puolustusministeri Jussi Niinistöltä, mitä siellä harjoiteltiin. Ministeri vastasi, että hän ei ”muista”. Kun siitä käytettiin nimeä ”kriisinhallintaharjoitus”, siinä kai harjoiteltiin ilmaiskuja sotilaallisiin kohteisiin EU:n alueen ulkopuolella lähinnä Afrikassa tai Lähi-idässä.

Nykyaikaiset hävittäjät ovat kuitenkin yhä enemmän myös hyökkäysaseita. Suomenkin Hornetteihin on hankittu risteilyohjuksia, joiden kantama on useita satoja kilometrejä.  

Eilen järjestetyssä Yleisradion eurovaalikeskustelussa kaikki suurten puolueiden puheenjohtajat suhtautuivat suopeasti Euroopan unionin puolustusyhteistyön kehittämiseen.

Juha Sipilä toi jälleen esille sitä EU:n perussopimuksen virheellistä tulkintaa, että se velvoittaisi jäsenmaat antamaan toisilleen myös sotilaallista apua. Petteri Orpo meni askeleen pidemmälle ja esitti, että avun antamista ja vastaanottamista pitäisi EU-maiden kesken myös harjoitella. Antti Rinteen kannanotot olivat parhaimmin punnittuja.

Monet suomalaiset poliitikot eivät näytä ymmärtävän, että jäsenyys sotilasliitoissa – Natossa ja myös sotilasliitoksi kehittyvässä EU:ssa – velvoittaisi meitä antamaan sotilaallista apua muille maille.

Monet suomalaiset poliitikot eivät näytä ymmärtävän, että avun vastaanottamisen nimissä järjestetyt sotaharjoitukset saattavat johtaa juuri siihen, mistä presidentti Sauli Niinistö on meitä varoittanut – että Venäjä alkaisi pitää Suomea Naton kaltaisena vihollisena ja menettäisimme siten sotilaallisen liittoutumattomuuden edut.

Turvallisuuspolitiikkamme tulisi tietysti tähdätä siihen, että ei syntyisi tilannetta, jossa Suomi apua tarvitsisi.

Suomeen ei kohdistu mitään erillistä sotilaallista uhkaa. Meidän turvallisuuttamme voisi vaarantaa vain Pohjois-Eurooppaan syntyvä – tai pikemmin muualta tänne levinnyt - alueellinen sotilaallinen selkkaus. Sellaisen syntymistä me voimme ehkäistä ylläpitämällä vahvaa itsenäistä puolustusta ja huolehtimalla siitä, että muut maat voivat luottaa Suomen sotilaalliseen liittoutumattomuuteen. 

Jos Pohjois-Eurooppaan kuitenkin puhkeaisi sotilaallinen kriisi tai selkkaus, voisimme sotilaallisesti liittoutumattomana maana pysyttäytyä sen ulkopuolella.

Jos Suomi sen sijaan olisi liittosuhteessa muihin maihin, Venäjä pitäisi Suomea pahimpana uhkana omalle turvallisuudelleen ja iskisi ensimmäiseksi täällä oleviin kohteisiin.

Siinä ei ole mitään järkeä, että Suomi luopuisi sotilaallisesta liittoutumattomuudestaan tai edes toimisi tavalla, joka asettaisi sen uskottavuuden kyseenalaiseksi.

Suomen ja Naton välistä isäntämaasopimusta olisi täsmennettävä lisäämällä siihen ne rajaukset, jotka Ruotsi on valtiopäivien päätöksellä tehnyt (https://vastavalkea.fi/2016/06/04/mediakritiikkia-yle-ja-ruotsin-isantamaasopimus/. Myös sotaharjoitusten järjestämisessä tarvitaan uutta harkintaa, viisasta varovaisuutta.